maanantai, 9. huhtikuu 2007

Ope siirtyy muille maille

Jäähyväisten aika. Ope siirtyy muille maille vierahille eikä ole enää ope. Kiitos kaikille lukijoille.

Lue Malawin meiningeistä Minun Afrikkani-blogista.

torstai, 5. huhtikuu 2007

Brmmm, brmmmmmmm

Hahaa- olin tänään todellinen uskalikko! Ajoin ensimmäistä kertaa ikinä YKSIN (vaikka ajokortin saannista onkin kohta jo kuukausi). Kaiken kukkuraksi suoritin yksinajelun ajamalla ensimmäistä kertaa pakettiautoa.
Hurjan rohkeaa. Ja hurjan kivaa. Kai musta kohta tulee oikea autoilija...

maanantai, 2. huhtikuu 2007

Kyllä ennen oli paremmin!

Hain tänään viimeinkin toisen jakkupuvun (siitä toisesta mulla on itseasiassa vain jakkuosio, yritin tänään ostaa myöls hametta, mutta sitäpä saakin vain Hanurista, joten kai mun on vielä raahauduttava jossain välissä sinne...). Myyjä oli ihan järjettömän kädetön. Se ei osannut vastata mihinkään mun kysymyksiini ja kun lopulta ostin asun, se viikkasi sen muovikassiin ihan miten sattuu.

Silloin kun minä olin vaatekaupassa töissä mua ainakin aluksi opetettiin viikkaamaan kaikki vaatteet niin kuin ne kuuluu. Ilmeisesti nykyään töihin pääsee ihan vaan ulkonäöllä.

lauantai, 31. maaliskuu 2007

Ohi on - melkein

Vein kunnialla viimeisen päiväni loppuun ja pidin erinomasien aamunavauksen! Vikan päivähn tuottamaa iloa himmensi vähän kuraattori, joka kertoi, että minulta on jäänyt tekemättä lausunnot kaikista oppilaistani ensi vuoden maahanmuuttajaopetukseen hakemiseksi... Olin tammikuussa jopa infotilaisuudesta asiaa koskien, mutta jostain syystä olin kokonaan onnistunut ohittamaan sen päässäni. Eipä auta muu kuin pakkaamisen lomassa rykäistä kasaan lausunto poikineen. Ketuttaa aika snadisti.

Olo on aika outo. Avainnippuuni jäi jäljelle pari hassu avainta, kun luovutin koulun kaikki avaimet pois. Vielä ei haikeus ole iskenyt - johtunee stressistä. Ehkä lausuntojen teon jälkeen vasta tajua, että työt Suomessa ovat nyt toistaiseksi taakse jäänyttä elämää.


keskiviikko, 28. maaliskuu 2007

Liikkiksiä ovat!

Kerroin tänään oppilaille, että lopetan työt perjantaina ja muutan Afrikkaan kolmeksi vuodeksi. Reaktiot olivat mulle mairittelevia, kaikki paitsi yksi oli oikeasti tosi pettyneitä, rupesipa yksi jopa itkemäänkin.  Jopa luokan superhäirikkö, jonka kanssa ollaan otettu yhteen kerran jos toisenkin, oli sitä mieltä, että mä en saa missään nimessä lähteä.

Onhan toi imartelevaa, vaikka useimmiten tieto opettajan vaihtumisesta kai otetaan vastaan noin. Kun kerran on yhteen ja sen kotkotuksiin ehtinyt tottua, uusi tuntuu aina hirveältä ajatukselta. Kyllä ne siihenkin vielä tottuvat.

Polemiikissa oli toinenkin positiivinen puoli: luokan ujoin ja hiljaisin tyttö (lähes puhumaton) oli yhtäkkiä kiinnostunut mun menemisistäni ja oli ainoa, joka tuli kyselemään mitään detaljeja tulevasta seikkailustani. Yllättäeen sen suusta suorastaan pulppusi suomea. En edes tiennyt, että se osaa noin paljon!