Kerroin tänään oppilaille, että lopetan työt perjantaina ja muutan Afrikkaan kolmeksi vuodeksi. Reaktiot olivat mulle mairittelevia, kaikki paitsi yksi oli oikeasti tosi pettyneitä, rupesipa yksi jopa itkemäänkin.  Jopa luokan superhäirikkö, jonka kanssa ollaan otettu yhteen kerran jos toisenkin, oli sitä mieltä, että mä en saa missään nimessä lähteä.

Onhan toi imartelevaa, vaikka useimmiten tieto opettajan vaihtumisesta kai otetaan vastaan noin. Kun kerran on yhteen ja sen kotkotuksiin ehtinyt tottua, uusi tuntuu aina hirveältä ajatukselta. Kyllä ne siihenkin vielä tottuvat.

Polemiikissa oli toinenkin positiivinen puoli: luokan ujoin ja hiljaisin tyttö (lähes puhumaton) oli yhtäkkiä kiinnostunut mun menemisistäni ja oli ainoa, joka tuli kyselemään mitään detaljeja tulevasta seikkailustani. Yllättäeen sen suusta suorastaan pulppusi suomea. En edes tiennyt, että se osaa noin paljon!