Kaveri sai houkuteltua lähtemään kissojen yöhön. Eipä minua kovin paljoa tarvinnut houkutella, olen monta kertaa miettinyt, että "ois varmaan kiva" mennä joskus. Kun joku muu organisoi, on helpompaa tarttua tuumasta toimeen.

Matkalla Korkeasaareen kerroin naureskellen anekdootteja viime vuotiselta retkeltämme erityisoppilaiden kanssa. Kerroin, miten ne söpösteli leopardeja ja vilkutti hylkeelle ja oli muutenkin kaikin puolin into piukalla. Juoksivat häkiltä toiselle ja sitä rataa.

Ei olisi kannattanut naureskella. Sisäinen ADHD- lapsi nosti eläintarhassa jälleen päätään ja mua piti hillitä välillä, kun intouduin liikaa. Hauskuutin kuulema myös muita vieraita jutuillani (= mulle naurettiin), kun kutsuin leopardia pikku mirrilöksi ja leikkivää lumileopardia ADHD-leopardiksi. Hylkeitäkin ihastelin ihan liian tosissani.

Lapsivieraita oltiin erityisesti ajateltu katuteatteriesityksessä, jossa kuljettiin ensin venäläisen kylän halki raja-aseman läpi ja tultiin kiinalaiselle torille. Matkalla nähtiin salametsästäjiä ja niiden kiinniottopartioita. Ensin esitys tuntui mölöltä, mutta aika nopeasti lämpenin kun esityspisteitä tuli lisää vastaan ja lopuksi jo yritin osallistua performanssiin.

Vaikka eläintarhoissa aina välillä ahdistaakin, oli Kissojen yö kuitenkin kiva kokemus. Suosittelen!