Olin eilen Tavastialla Maija Vilkkumaan keikalla. Ennen keikkaa ruikutin kavereille, etten mitenkään jaksaisi mennä, kun olin niin poikki eikä ryysääminen rokkipoliisien (siis niiden, jotka seisoo kädet puuskassa miksauspöydän luona ja korkeitaan vähän nyökyttelee musan tahtiin) takana huvittanut yhtään. Eikä tilillä ole oikeastaan edes katetta kaljoitteluun.... Onneksi en antanut periksi Nukumatille. Nimittäin

MAIJA OLI JÄLLEEN IHAN SAIRRRRRRAAAAAN HYVÄ!!!!!!!!!!!!!!!

Heti ensimmäisen biisin ensimmäisistä tahdeista energiataso nousi ja keikan lopussa olin jo virkeämpi kuin pitkiin aikoihin. Keikalla soitettiin melkein kaikki mun lempibiisini ja joka ikisen kappaleen (miinus yhden, jota inhoan) kohdalla oltiin kaverin kanssa että "JES, tää!" Hienoa Maijan keikoissa on se, että osaan kaikki biisit ulkoa, joten lauloin alun fiilistelyn jälkeen täysin rinnoin mukana... Rokkipoliisit viressä kurtisteli kulmia, mutta ei väliä! Setti oli ihan loistava, mitä nyt välispiikeissä oli taas tahatonta komiikkaa välillä. Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin ihan mahtava meiniki!

Lisäksi siellä oli ihan sikana tuttuja, joista suuri osa 70-luvulla syntyneitä (tarkennukseksi serkulle!!)

Oli jännää huomata, miten sitä on ilmeisesti tullut kuunneltua eri biisejä eri elämäntilanteissa, sillä melkein biisin kuin biisin yhteydessä assosioin sen välittömästi johonkin henkilöön, paikkaan tai ajanjaksoon. Melkeinpä herkistyin lähettämään ex-ystävälle viestin Ei saa surettaa biisin innoittamana. Muistui niin elävästi mieleen ne ajat, jolloin oltiin vielä ystäviä ja Tavastialla kuuntelemassa Maijaa ja hoilattiin kohtaa "ikuisiksi ystäviksi tultais..." sielumme syvyyksistä. Hohhoijaa.

Maanmainio ilta ei päättynyt suinkaan keikkaan. Maijan antamalla energialla otin selvää, missä Lapissa keikkalääkärinä toimiva kaveri oli viettämässä iltaa. Tie vei Lostariin, jonka jono melkein latisti fiilikset ja masensi pituudellaan. Olin just lähdössä kotiin, kun huomasin pari kaveria jonon alkupäässä. Sujahdin tyylikkäästi niiden luo ja alle kymmenessä minutissa oltiin jo sisällä. Lostarissa olikin sitten ihan kaikki, ystävät, kaverit ja kavereiden kaverit. Yllättävää, koska nykyään kukaan ei juurikaan käy siellä meidän kavereista. Meininki oli sielläkin mahtava. Juomia pöyhtyi pöytään sitä tahtia, että kun paikka suljetiiin, siinä taisi olla muutama juomaton ei-kenenkään kalja jäljellä. Jotenkin tuli oltua tappiin asti ja jatkojakin olisi ollut tarjolla, mutta vaikka kutsujana olikin yksi aika makee tyyppi, tajusin kuitenkin kieltäytyä. Tämän päivän tanssiesitys olisi ollut tuhoon tuomittu jatkojen avulla.

Harvinaisen hulppea ilta. Kerrankin.