Eilen mietin, pitäisikö ajautua vai valita. Sain kommentteja
sähköpostitsekin, eli vissiin on aihe aika ajankohtainen monille
muillekin....
Vielä lisäyksenä siihen eiliseen ruikutukseen:
Mä siis tiedä aika tarkkaan, mitä haluaisin tehdä ei ihan
lähitulevaisuudessa vaan sitten. Tavoitteet on korkealla, mutta niin
pääseminen tässä mietityttää. Muutamakin antoi mulle ohjeen, että ota
relasti vaan ja ajaudu. Ajautumisessa on kuitenkin aika iso riski.
Kuulun niihin ihmisiin, joille uralla on väliä. Eli siis halua saada
mageen uran, josta voin nauttia. Ajautumalla saatan saada sen uran,
mutat yhtä hyvin voin ajatua jonnekin ihan muualle, mikä ammatillisesti
tuskin tyydyttäisi. Jos en olisi niin kunnianhimoinen, jäisin
opettajaksi, sillä se työ täyttää muuten ne kriteerit, joita olen
omalle työlleni asettanut (merkityksellisyys, mielekkyys ja
monipuolisuus). Valitettavasti opettajana urakehitysmahdollisuudet ovat
aikalailla vähäiset.
Uskallan myös väittää, että perheettömänä ja parittomana työn merkitys
elämänlaatua määrittävänä tekijänä kasvaa. Kun oma itse on koko ajan
huomion keskipisteenä, sitä ei halua tehdä "vaan jotain töitä", sillä
harrasteistakaan on vaikea repiä merkityksellisyyttä. Minulla on
periaatteessa käytettävissä rajattomasti aikaa työhön paneutumiseen ja
uppoamiseen, kun ei kukaan ole vaatimassa, että jakaisin aikaani muiden
kanssa.
Siksi on vaikeaa ottaa rennoin rantein ja olla stressaamatta. Jos ura
tyssää, on mun elämässäni lopulta jäljellä aika vähän mitään
mielekästä. Merkityksettömyys johtaa tarpeettomuuden tunteeseen ja
sitten meneekin jo hirmuisen huonosti. Aika säälittävää, mutta totta.
perjantai, 21. huhtikuu 2006
Kommentit