Muutaman vuoden tauon jälkeen minut saatiin jälleen houkuteltua vapaaehtoishommiin järjestöön.
Järjestöissä toimiminen on ihan jees, mulla on runsaasti aiempaakin
kokemusta, joten ajattelin, että hallitustyön hoitelen vasemmalla
kädellä. En kuitenkaan muistanut, miten stressaavaa järjestöissä
toimiminen voikaan olla. Kun kaikki tekevät hommaa päivätyönsä päälle,
ei jälki ikinä (tai todella harvoin) ole ollut mitenkään täydellistä.
Hommat hoituvat kyllä, mutta viime tingassa ja usein yhden hengen
voimin.
Hallitustyöskentely ei tosin tällä kertaa ole
(ainakaan vielä) se osa-alue, joka aiheuttaa harmaita hiuksia.
Ensisijaisesti lupauduin (miksi, oi miksi???)
yhden vastuualueen, siis leirityypin vastuuhenkilöksi. Alussa kaikki
menikin kivasti - juuri niin kuin mulle oltiin vakuuteltu. Sitten alkoi
alamäki. Tehtävänäni oli siis muodostaa hakijalapsista ryhmiä, jotka
osallistuvat ensi kesänä kansainvälisille leireille. Minä ja muut ko.
lapset tuntevat pyrittiin rakentamaan ryhmistä tasapainoisia ja
sellaisia, että niiden jäsenet tulisivat toimeen toistensa kanssa.
Ilmoitin asiasta perheille ja heti alkoi kitinä. "Meidän lapsi ei halua
siihen maahan", "meidän lapsi haluaa kauemmas", "meidän perheelle ei
käy toi ajankohta", "sinne on kyllä NIIIIIN hankalaa lentää, eikö olisi
muita paikkoja" ja niin edelleen ja niin edelleen. /&"&¤#" me
mikään matkatoimisto ollaan! Homman tarkoituksena on käsittääkseni
påyrkiä kehittämään lapsissa suvaitsevaisuutta ja tarjota niille
mahdollisuus hankkia kansainvälisiä ystäviä ja ikimuistoisia hetkiä
EIKÄ järjestellä niille sellaista lomapaikkaa, kun vanhemmat olivat
ajatelleet.
Eikä siinä kaikki. Kun vanhemmat oli viimein
saatu tajuamaan, että jos haluavat valita jonkun tietyn maan, niin
voivat lähteä sinne ihan lomamatkalle oman kullannuppunsa kanssa ja
ryhmät olivat viimein koossa ja valittu virallisesti ja ehtineet
kokoontuakin, alkoi peruuttelurumba. Toki perheillä on varmaan hyvät
syyt perua leiri. Toki on myös parempi todeta nyt, kun keskellä kolmen
viikon leiriä, ettei tää olekaan Samulipetterin juttu, mutta mun
kannaltani peruutukset tulevat aika kusiseen hetkeen. Nyt yhtäkkiä joka
ryhmästä puuttuu yksi lapsi. Jos tämä oltaisiin tiedetty helmikuussa,
olisin voinut perua yhden kokonaisen ryhmän ILMAN rangaistusta. Nyt
samasta hommasta saadaan penaltyä, mikäli niin jouduttaisiin
tekemään. Tää on ihan syvältä.
Ja kun päälle saa
vastailla niiden jäljellä olevien lasten vanhempien kyselyihin "no,
joko meidän ryhmän puuttuva lapsi on löytynyt??" lähes päivittäin, niin
alkaa hermo mennä. Kyllä on mukava harrastus!
Onneksi sentää itse pääsen kesällä leirille Brasiliaan!
torstai, 9. maaliskuu 2006
Kommentit