Kiireisen viikonlopun aikana matkustin kaksi kertaa Tampereella ja takaisin. Sunnuntaina ennen junan lähtöä mulla oli vähän ylimääräistä aikaa ja yksi ystävällisimielinen paikalllinen tuomari ajelutti mua ympäriinsä ja esitteli mm. Pispalan hienouksia. Aloin miettiä, että jos kerran kansainväliset työt ei natsaa, miksi en kuitenkin lähtisi pois Helsingistä? Eihän mulla ole täällä tällä hetkellä oikeastaan mitään, minkä vuoksi en voisi lähteä.

Realistisina vaihtoehtoina Suomessa voin pitää Turkua ja Tamperetta. Pienemmissä kaupungeissa ahdistun. Noista molemmista löytyy kuitenkin kaupungin tuntua, eikä Helsinki ole liian kaukana, jos vaikka alkaisi ahdistaa. Turku olisi muuten hyvä paikka, siellä olisi meri ja kaikki, mutta... Edes turkulaisten keskuudessa asuminen ei mietitytä (turkulaiset on musta tosi ihquja!!) - ainoastaan se, että kun siellä on ihmisillä tapana tälläytyä niin kamalasti! Mä en usko, että musta koskaan saataisiin niin lady-likea, että jaksaisin pynttäytyä joka kerta, kun astun ulos ovesta.

Tampere olisi käsittääkseni ehkä vähän rennompi. Tampereelta tosin puuttuu meri, mutta Näsijärvi paikkaa tilanetta kivasti. Murreteestakin saattaisin oppia  pitämään. Tamperelaiset on oikein mukavia ja välittömiä, tosin taksikuskit tuppaavat hölisemään liikaa.

Miksen sitten muuta jo? No kun ei ole yhtään hyvää syytä. Paitsi muutoksen tarve. Ja sekään ei vielä ole pakottava  syy. Ainakaan vielä.