Koskahan kasvan niin aikuiseksi, että tiedän, mitä OIKEASTI haluan??? Ja jos en kasva, niin missä on se henkilö, joka kertoo, mitkä valinnat kannattaa tehdä?

Alan huomata, että enää tää vapaaherrattaren elämä ei maistu niin makealta. Jatko-opintoja olen saanut aikaan ihan nimellisesti (sentään siellä yhdellä luennolla oon muistanut käydä...), kaikinpuolinen passivoituminen on ollut aika voimakasta. Mä en jaksa enää odottaa tietoa siitä mahti-työpaikasta, kun päätös venyy ja venyy ja venyy ja venyy ja... Päättäisivät nyt edes jotain! Kielteinenkin päätös olisi parempi kun tää roikottaminen. Valinta ilman sinetöivää päätöstä ei oikein jaksa enää ilahduttaa.

Näistä oman (siis entisen) koulun sijaisuuksista ei kyllä ole kun haittaa. Johan mä olen miljardi kertaa päättänyt, että ei, en halua tehdä äitiyslomansijaisuuksia epäpätevänä. Kun haluan välillä tehdä koulutustani vastaavia töitä. Ja silti, silti joka kerta kun sieltä tuun kotiin, huokailen mielessäni, että ehkä mun sittenkin pitäisi olla siellä töissä taas oikeasti. Sen siitä saa kun työyhteisön henki on liian mukava.

Tänään kuulin, että ne molemmat (!!!) tyypit, joiden äitiysloman sijaisena olen viime vuodet toiminut on jälleen raskaana. Johan se toinen onkin ollut töissä vajaan vuoden ja toinen peräti kaksi kuukautta. Ou jee. Reksi jo kyselikin, josko musta olisi niille työntekijäksi syksystä. Mistä mä saan voimaa pysyä päätöksessäni ja etsiä yhä niitä omia töitä, joita ei koskaan ole eikä tule??????????????