Eilen oli harvinaislaatuinen perhetapahtuma. Kokoonnuttiin koko kööri
isälle ja sen avovaimolle syömään. Harvinaista siitä tekee sen, että
meitä on siis viisi sisarusta ja kun yksi asuu Saksassa, nähdään
todella todella harvoin siten, että kaikki olisivat paikalla. Omituista
on se, ettei puutuva jäsen välttämättä ole se Berliinin sisko, vaan
veljeni, jota irvailumielessä kutsuin Kunikaaksi lukioaikoina.
Kuninkaalla on yhä jossain määrin tapana kuvitella, että maailma pyörii
hänen ympärillään ja hänen omien, persoonallisten aikataulujensa
mukaan. Lisäksi Kuningas luulee, että vanhimpana veljenä hänellä on
täydellinen määräysvalta kaikkiin perheen yhteisiin asioihin (tosin
tämä piirre on häviämässä jo...)
No joo, siinä me kuitenkin istuttiin, kaikki viisi lasta ja vielä
siskon 3- ja melkein 6-vuotiaat vilkaat pojat. Olin ihan unohtanut,
minkälaista se on, kun me kokoonnutaan. Etukäteen kuvittelin, että näin
aikuisiällä tiedossa olisi mukava ateria, missä rauhaisasti käytäisiin
läpi kaikkien kuulumiset ja sitten puhuttaisiin ajankohtaisista
asioista. Vaan ei. Koko päivällisen (siis noin 2 h) ajan käynnissä oli
samanaikaisesti vähintään viisi keskustelua. Kaikki kertoivat suu
vaahdossa omia juttujaan, mutta kenelläkään (paitsi isällä ja
avovaimolla) ei ollut aikaa/mahdollisuutta keskittyä kuuntelemaan
muita. Väliin heitettiin aina joku pikku pilkka ja sitten taas
jatkettiin.
Mulle jäi aika epäselväksi mitä mun veljilleni kuuluu ja mitä kukin
puuhaa tällä hetkellä. Yhteydenpito on luonne-eroista johtuen aika
satunnaista mun ja veljien välillä. Isällä olevat dinnerit on hyvä tapa
pysyä kärryillä, mutta tällä kertaa en kyllä tullut hullua
hurskaammaksi mistään. Mutta tuskinpa veljetkään tietävät sen paremmin,
missä mun elämässäni mennään.
maanantai, 6. maaliskuu 2006
Kommentit