Kävin tänään vanhassa koulussa fiilistelemässä. No ei, olin siellä sijaisena. Taas oli aivan hulppea vastaanotto, ihmiset riemasituivat nähdessään mut. Se tässä vaan ihmetyttää, että jos kerran mua on niin mukava nähdä, miksi ihmeessä niitä sijaisuuspyyntöjä tulee sitten niin vähän...? Olen varmaan itse osasyyllinen tähän, en nimittäin aina jaksa aamulla laittaa puhelinta päälle riittävän aikasin. Mutta lähettäisivät herran tähden meiliä, sitä mä luen yötä myöten.

Oli virkistävää olla tutussa paikassa tuttujen lasten kanssa. Ne on huvittavia - nähdessään mut ne katsoo epäuskoisena ja osa ilahtuneina ja kysyy joka kerta, että tulinko mä nyt tänne taas vakituiseksi työntekijäksi. Muutamat tuli jopa koputtamaan sen mun sijaistaman luokan ovelle ihan vaan sanoakseen moi.

Vaikka ihmisiä oli mahtavaa nähdä, en kyllä kadehdi opekollegoita. Koulussa on uudistettu jälki-istuntokäytänteitä ja kaikki tuntui olevan asiasta vähän ahdistuneita. Nyt jälkkää saa sitten ihan joka asiasta kun ennen se oli harkinnanvaraisempaa ja valvontavuorot kiertää. Lisäksi perinteinen lasketteluretki 5-6 luokkalaisille oli pitänyt perua, sillä jotkut vanhemmat (siis vissiin Espoossa yleensä) olivat tehneet valituksen retkirahoista, sillä perusopetuksen tulisi olla maksutonta. Meidän koulussa oltiin tultu siihen tulokseen, että ei sitten mennä miinkään mikä maksaa ylimääräistä. Oppilaat olivat kuulema aika kyrsiintyneitä, sillä meidän koululla ei todellakaan ole määrärahoja mihinkään retkiin.

Totesin taas kerran, että osa opekavereista on kyllä vähän über-työorientoituneita. Onhan se opettaminen todella tärkeää, mutta oltuani kohta 2 kk pois alan nähdä paremmin ehkä mittasuhteita kaiken maailman asioihin.  Vaan kuinkahan käy, jos palaan kouluun töihin?