Harmittaa. Matkasta jäi tosi virkeä mieli, mutta se alkaa nyt jo olla historiaa, kun heti sairastuin. On typerää sairastaa, kun muutenkin viettää aikansa vaan kotona. Tässä ei siis ole mitään luksuksen tuntua, päin vastoin. Olo on vetämätön eikä ole edes telkkaria mua viihdyttämässä.

Mahtava Guatemalan työ on edelleen odotuslistalla. Päätös hyväksynnästä jumittaa Ulkoministeriössä, joka tunnetusti ei ole mikään maailman nopein päätöksentekoinstanssi. Eli Yliopisto ehdottaa mua yhdeksi kyseien homman hoitajista (kyseessä siis pätkätyö, joitain kuukausia ja muutama hlö), mutta UM ei ole vieläkään päättänyt, miten ne haluaa asian oikeastaan hoidettavan. Plaah. Mun yhteyshenkilöni YO:lla on paraikaa siellä Guatemalassa, joten ainakaan tällä viikolla en kai saa mitään tietoja. Ei auta kun odotella. Olisin päässyt eilen ja tänään omaan kouluun ranskanopen sijaiseksi, mutta kert olen sairaana, en tietenkään voinut mennä.

Ainoa ilo tässä hetkessä on Macy Gray. Olin unohtanut, miten paljon tykkään sen musiikista. Onneksi mulla on kolme levyä, joten niitä vuoronperään soittelemalla aika kuluu ehkä vähän nopammin...! Ai joo. Onhan tässä päivässä toinenkin hyvä asia. Sisko tulee lasten kanssa Suomeen lomailemaan viikoksi.