Mulle on selvinnyt nyt alkuvuodesta, että on olemassa suunnattoman suuri prosentti mun lähipiiristäni ei koskaan ole tavannut mun kissaani. Musta se on pöyristyttävää. Ottaen huomioon, että asun Helsingin keskustassa ja rakasta vieraita, on käsittämätöntä, miten niin moni ihminen on voinut välttää vierailemasta mun luonani sen 1,5 vuoden aikana, jolloin Petshkin on ollut talossa.



Miten tätä söpöä karvapalloa ei halua nähdä? Erityisesti kun se on mun ainoa perheenjäseneni, niin kuvittelis, että kaverit tahtoisivbat tietää, mistä aina höpisen. Mutta ei. On se vaan kummallista.