On päiviä, jolloin vanheneminen tuntuu yksiomaa hyvältä. Kuten esimerkiksi tänään. Katsoin Ilmatieteenlaitoksen sivuilta lämpötilan ja totesin, että en aio palella. Niinpä vedin tyynenä toppahousut kinttuihin ja lähdin kaupungille asioille. Eikä edes hävettänyt! Hymistelin vaan tyytyväisenä ja nauroin salaa kaikille niille hölmöläisille, jotka olivat lähteneet sormikkaissa tai ilman pipoa tai aivan liian ohuessa takissa liikenteeseen.

Vanhenemista tuli mietittyä, kun serkku täytti 30 v. Suuren suvun samana vuonna syntyneinä ollaan pyöritty runsaasti yhdessä ja tehty lähes kaikki mahdolliset asiat yhtä aikaa. Naimisiin serkku päräytti ensin ja minä taas valmistuin yliopistosta aiemmin. Mutta muuten on menty aika rinta rinnan. Ja kohta siis täytetään pyöreitä. Serkun tavoin minäkään en aio tyytyä salaa vanhenemaan. Muutaman yläasteelta peräisin olevan kaverin kanssa ollaan puhuttu, että jospa järjestäisikin maglomaaniset 150 v pirskeet. Näillä näkymin juhlistamme taivaltamme syyskuussa (kas kun sattuikin, kun juuri silloin on mun syntymäpäiväni...). Mahtava on se, että äitiyslomalla oleva ystäväni on hirrrrmuisen innokas ja hyvä suunnittelija ja sen kanssa on mukavaa spekuloida kaikkea juhliin liittyvää.

Toivottavasti saan itsekin kaikkea ihan älytöntä lahjaksi. Minulla on tapana antaa kaikkea epäjärkevää, hyvänmielen lahjoja kumminkin. Serkkua päätin muistaa kirjalla nimeltä Boring Postcards. Ostin sen joulukuussa Saksasta. Siinä on monta kymmentä ihan käsittämättömän tylsää (ja aika vanhaa myös) postikorttia, jotka kuvaavat mm. moottoriteitä, ostoskeskuksia ja toimistotaloja. Musta se oli eri hieno ja todella sopiva kypsälle ja kokeneelle kolmekymppiselle. En sitten tiedä, mitä serkku ihan oiekasti siitä ajattelin (mutta ainakin se kiitteli kovasti...)