Minut saatiin "huijattua" taas yhden järjestön hallitukseen. Tänään oli ensimmäinen kokous. Eipä siinä mitään, hallitustyöskentely näyttää olevan tuossakin järjestössä aika samanlaista kuin muuallakin ja muut tyypit on ihan ok, joten tuskin tää nyt mikään maailman pahin nakki on.

Palatessani kotiin jäin miettimään sitä, että miten mun kaikkiin harrastuksiini liittyykin jonkun sortin vapaaehtoistyö. Paitsi siihen riistohintaiseen tanssimiseen, jossa ei kyllä ole mitään vapaaehtoisuutta taustalla. Mutta kaikissa muissa hommissa kyllä. Sekä urheiluseuroissa että lasten leiritoiminnassa on kyse pääsääntöisesti siitä, että joku ihan omaksi ilokseen järkkäilee muille omakustannushintaan juttuja. Ja tuomarointiin on lähinnä vapaaehtoistyötä, siitä tosin saa pienen palkkion, mutta tuskin sitä kukaan rahan vuoksi tekee.

Yritin opiskeluaikana tutkin SPR:n vapaaehtoisten motivaatiota. Itse tutkimus ei ollut kovin kaksinen, mutta ihan mielenkiintoinen. Jo silloin mua kiinnosti, mikä ihme saa ihmiset uhraamaan parasta vapaa-aikaansa, jotta muilla olisi mukavaa. Ja ennenkaikkea - mikä saa monet tekemään niin, mutta toisia taas ei koskaan. Pääasialliseksi syyksi näytti nousevan vapaaehtoistyön tekemisestä johtuva oma mielihyvä. Ei niinkään sellainen altruistinen että "kylläpäs tässä nyt teen hyvää muille", vaan enemmänkin sellainen, "jes, mulla itselläni oli tänään hauskaa".

Mutta vielä kiinnostavampaa musta olisi tietää, miksi ne asiat lakkaavat olemasta jossain vaiheessa hauskoja. Tai ainakin kaikissa mun edustamissani järjestöissä ollaan podettu jossain vaiheessa väen vähyyttä. Miksi sama homma rupeaa yhtäkkiä maistumaan puulta? Miten se oikein muuttuu? Ja koska? Voiko sitä estää jollain tavalla?