Olikohan mulla tänään viimeinen koulun joulujuhla? Mikäli urantoiveet pitäisivät yhtään, niin joo. Tai silloin tämä oli viimeinen juhla ainakin toistaiseksi, enhän voi tietää palaanko koulumaailmaan taas sitten joskus. Ehkä jo ennemmin kuin arvaankaan.

I alla fal, joulua vietettiin. Täytyy sanoa, että olipa hienoa. Meillä oli tänä vuonna ns. "vanhanajan joulu", eli tuvan väki vietti joulua olkien keskellä. Oli Lucia-kulkue, perinneleikkejä, jouluevankeliumi ja Tiernapojat. Ai että oli upeaa. Itse olen tapakristitty, aikaansaamattomuuttani en ole vielä eronnut kirkosta - siitä huolimatta juhla sykähdytti kovasti. Siinä oli sitä jotain, tunnelmaa ja vaatimattomuutta. Niitä tonttupelleilyitä kun saa nähdä koko ajan joka puolella. Oli tosi raikasta, kun ei kenelläkään ollut punaista asua eikä laulettu tekoreippaita renkutuksia (mä sitten vihaan Petteri Punakuonoa) eikä pukn tarvinnut sanoa houhouhou.

Opettajanhuoneessa väännettiin kyllä kättä asiasta aika pitkään. ET-ope, vannoutunut kristinuskon vihaaja, oli kovasti sitä mieltä, että tälläinen juhla on sopimaaton kirkkon kuulumattomille tai muille uskontokunnille. Joulujuhlatyöryhmä vetosi siihen, että tässä näytellään 1800-lukua ja myös siihen, että ne samaiset kirkkoon kuulumattomatkin kyllä viettävät joulua lahjoineen. Koko jouluhan on kristillistä hapatusta, niin että kai se on penskojen hyvä tietää, miksi kristityt sitä viettävät. Olihan toi juhla ehkä vähän uskonnonvapauslakien reunoja hipova, mutta läpi se meni. Onneksi. Noin hienossa joulujuhlassa en ole ollut vuosiin.