Huomisesta alkaen mä pääsen täyttäään taas niitä työtön, työtön, työtön, työtön, työtön... lappuja. Hassua, ettei tunnu yhtään missään. Olin kuvitellut edes sen kolahtavan, että jätin taakseni 2 v samassa työpaikassa, jossa vielä viihdyin aivan erinomaisesti. Avaimista luopuminen kirpaisi kyllä vähän. Vasta niin konkreettisesta asiasta tajusin, että en ole enää menossa sinne, ainakaan päivittäin. Omituista. Pakko mun kai on käydä siellä. Tai ei mitään kai, vaan on pakko. Unohdin lenkkarini, uudet leimasimet ja kaikki tärkeät tiedostot koneelle. Muuta ei kai jäänyt (tosin väsymyksen takia muisti pätkii pahasti, eli mulla voi hyvin olla siellä vielä vaikka mitä).

Lahjojakin sain, vaikka pelkäsin, ettei yhtään tuu. Toki niitä tuli vähemmän kun aiemmin, mutta 6 on paljon vähemmän kuin aiemmat 24. Sain koulun puolesta (kai) skumppaa, kavereilta sudokua ja oppilailta suklaata ja kasvin ja sitten sitä peruskrääsää (posliinisia koristefiguureita). Mä yritän muistaa sitten jos mulla joskus on kouluikäisiä lapsia, että opettajat ei paljoa siitä tavarasta piittaa. Suklaakin on aika siinä ja siinä. Jos jotain haluaa antaa, niin nuorille on pullo usein hyvä tai sitten joku yhteislahja koko luokalta eikä jokaiselta tilpehööriä.