Tänään oli töissä tosi hyvä päivä. Yksi oppilaistani siirtyi seuraavaan matikankirjaan. Se on meillä harvinaista herkkua. Jokainen oppilas siis etenee omassa tahdissaan ja saa käytännössä uusiin asioihin yksityisopetusta. Peluutan oppilaita ryhmässä, mutta siihen ja päässälaskuihin yhteiset hetket jäävätkin. Välillä oppilaat etenevät nopeammin, usein hitaammin. Kukaan ei ole tänä syksynä vielä saanut viime keväänä aloittamaansa kirjaa loppuun. Nyt tämä yksi poika sai. Arvatkaa oliko naama kuin Naantalin aurinko, kun kysyin, haluaisiko hän uuden kirjan. Muut katselivat kateellisena vierestä ja laskeskelivat omaa matkaansa kirjan loppuun. Toivottavasti tämä nyt moitivoisi noita muita. Osalla matikka on sellaista takkuamista, että aina ei pelien tai Opit-tehtävienkään avulla saa heitä huijattua laskemaan yhtään mitään. Onneksi joskus tulee näitä onnen hetkiä - etenkin kun se uuden kirjan poika halusi tehdä matikankokeen ja sai siitä ihan normaaliarvioinnilla n. kasin! Jeeeeeeee!

Mutta siitä huolimatta olen aivan poikki. Sen siitä saa, kun lähtee töihin seitsemän aikaan ja menee tuntien jälkeen suoraan koulutukseen, joka kesti 15-20. Menen siis sängylle kuolemaan.