Kuinka olisinkaan toivonut, että olisin Mummani kuolinpesästä löytänyt jonkun yhden pienen esineen, jonka olisin suoraan assosioinut Mummaan ja jonka ihan oikeasti olisin tarvinnut ja halunnut pitää esillä. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, joten jouduin tekemään kompromissiratkaisun ja toivomaan suurempia asioita, jotka eivät ehkä merkitse minulle niin paljoa.

Kun isän puolen isovanhemmistani aika jätti, tiesin heti mitä toivoisin kuolinpesästä. Heillä oli makuuhuoneensa ikkunalaudalla lasinen paperipainopallo (väritön, missä värejä sisällä). Leikin sillä aina lapsena Mummin ja Vaarin luona käydessäni. Tiesin perinnönjaossa, että se olisi ehdottomasti juuri se esine, jonka joka kerta nähdessäni ajattelisin isovanhempiani lämpimästi.

Olisin siis halunnut Mummastani jotain samanlaista kompaktia. En kuitenkaan ihmettele, että minulla oli vaikeuksia. Koska asuimme hyvin lähekkäin, vietin Mummalla aikaa erittäin paljon. Se oli teini-iässä toinen koti, jonne lähdettiin ovet paukkuen rauhoittumaan. Niinpä kaikki asunnon esineetkin tuntuivat hyvin tutuilta, enkä pystynyt nostamaan niiden joukosta mitään erityistä suosikkia. Onneksi muistan Mumman kuitenkin erittäin hyvin ilman mitään tavaraakaan, joten kai lopputulos on hyä kuitenkin