Taas on työpäivä pulkassa. Vielä kun pääsis työpaikalta kotiin, niin olis ihanaa. Korjattavia kokeita kyllä riittäisi. Vaikken omalle luokalle pidä oikeastaan mitään kokeita, isompia on kuitenkin aina joskus testattava. Nyt lähes kaikki niiden lokakuussa palauttamat työt roikkuvat korjaamattomina. En millään jaksaisi olla täällä kovin myöhään, mutta en kyllä haluaisi viedä niitä kotiinkaan. Pari kertaa työt on päässeet matkailemaaan mun repussa, mutta kun ne palaavat aina katsomattomina takaisin, niin eipä siinäkään mitään järkeä ole.

Tänään meillä oli yhteinen aamunavaus liittyen Pyhäinpäivään ja sen merkitykseen. Oppilaat kuuntelivat kerrankin hiljaa, kun seurakunnan täti puhui kuolemasta. Yksi oppilaistani puhkesi kesken tilaisuuden vuolaisiin kyyneliin, joten päätin jatkaa aihetta luokassa. Keskustelimmekin kuolemasta hyvän tovin ja aihe sai lapsissa aikaan kovasti itkua. Taisi osaltaan olla joukkohysteriaa, mutta ehkä siinä oli osittain oikeaa syytäkin. Matikka sai jäädä, kun pohdimme elämän lyhykäisyyttä ja syitä siihen, miksi kuolema itkettää. Kaiken kaikkiaan hyvä tunti, kaikki osallistuivat tosi aktiivisesti ja saimme aikaan oikein syvälliksen keskustelun. Hyvähyvähyvä!