Menipä tämä viikko taas vauhdilla. Vasta kirjoitin viime perjantain jutun ja taas sitä ollaan tässä. Pidän ajan nopeasta kulumisesta - tavallaan. Minusta on mukavaa, kun päivät viuhuvat ohi eikä aika matele töissä. Viikonloput tulevat aina ajallaan melko pikaisesti ja voin taas keskittyä ihan vaan oman navan kaivelemiseen. Mitä nopeammin aika kuluu, sitä lähempänä on myös seuraava viikonloppu, itsenäisyyspäivä, joululoma...

Ajan nopeassa kulussa on myös haittansa. Ehdin saada aikaiseksi alle kolmasosan siitä, mitä olen haaveillut tekeväni. Liian monet jutut jäävät "sitten joskus kun on aikaa" tyyppiksi epämääräisiksi visioiksi. Pelkään, että jonain päivänä havahdun siihen, että pääsen eläkkeelle epäpätevänä opettajana, joka on tehnyt pätkäduuneja koko ikänsä. Ajan nopea humahtelu tarkoittaa kohdallani myös sitä, etten ikinä jaksa/ehdi keskittyä a)uuden työn etsimiseen, b)jatko-opintojen aikaasaattamiseen, c)kodin kunnossapitoon d)itseni sivistämiseen e)ulkomaanprojekteihin jne jne jne. Työn ohessa ehdin juuri ja juuri levätä (en sitäkään koskaan tarpeeksi) ja hoitelemaan välttämättömimmät arjen askareet juuri ja juuri.

Kadehdin tehokkaita ihmisiä. Miten sellaiseksi tullaan?