Mitäs siitä nyt oikein kertoisi...
No, menomatkalla meidän
bussi oli aika rauhallinen, se toinen taas ei. Jengi oli ihan törkeässä
kännissä jo Tallinnan satamassa ja meininki oli ilmeisesti pahentunut
vaan siitä. Jossain kohtaa Latviaa (kai?) herättiiin siihen, kun bussi
pysähtyi keskelle ei-mitään. Ihmeteltyämme aikamme meille kerrottiin,
että siinä toisessä bussissa osa tyypeistä oli todella sekaisin (yksi
tyyppi oli sniffannut kokaiinia yhden tytön vieressä ja se tyttö oli jo
aiemmin siirtynyt meidän bussiin) ja oli sitten alkaneet tapella.
Kuskit olivat soittaneet poliisit ja tilanetta tyynnyteltiin siinä
parkkiksella. Poliisi ei koskaan tullut, joten matkaa jatkettiin, kun
tappelijat olivat rauhoittuneet. Liettuan rajalla jonkun oli pitänyt
jäädä siitä bussista pois, koska sen passi oli hukkunut (sekin oli
ollut niin sekaisin, ettei se tiennyt, mihin ja miten). Sillä oli
onneksi empaattinen kaveri, joka jäi seuraksi. Ne tyypit tulivat kyllä
paikan päälle sitten parin vuorokauden seikkailumatkan jälkeen... Ja
vessassa ei siinä bussissa ollut voinut käydä Viron jälkeen, kun joku
oli oksentanut vessan aivan yltympäri täyteen.
Meidän
bussissa suurin häiriö oli yksi kundi, joka oli aika päissään ja
jankutti just siinä meidän tuolien vieressä kaverilleen, että "miksei
Ville oo täällä, se on ainoo hyvä tyyppi ja se ymmärtää mua". Kun sen
kuuli jonkun 20. kerran, en enää ihmetellyt, ettei Ville ollut jaksanut
tulla mukaan... Muuten oli tosi rauhallista. Mitä nyt katseltiin aivan
hirveän paskoja musavideoita joka välissä.
Liptovsky
Mikulas (kaupunki, missä me oltiin) ei vetänyt vertoja viime vuotiselle
kohteelle Tsekeissä (Vrchlabi). Keskusta oli ihan nätti, mutta muuten
siellä oli aika rähjäistä. Lisäksi asuttiin melko kaukana keskustasta,
mikä aiheutti sen, että ajeltiin taksilla ihan holtittomia määriä.
Kaikki tarvittava kaupungista kyllä löytyi, ravintoloitakin riitti joka
päivälle uusi. Baareja oli ehkä vähän hintsusti, ainakin sellaisia,
missä me oltaisiin viihdytty. Suosikiksi muodoistui coctail baari,
missä päätettiin juoda listaa läpi. Kukaan meistä (meidän porukan
neljästä) ei siis saanut ottaa mitään samaa drinkkiä, minkä joku oli jo
aiemmin juonut. Niinpä sitä tuli maisteltua aika outoja juomia. Kaljaa
alkoi tehdä jossain välissä mieli, kun sokerihuurre peitti hampaita.
Sää oli aika hyvä. Kolmena päivänä laskettiin ihan kirkkaan taivaan
alla. Yhtenä päivänä oli huipulla mieletön hernerokkasumu. Siitä
huolimatta rinnettä ei oltu suljettu. Oli hurjan eksoottista ja vähän
pelottavaakin laskea, kun näkyvyys aika jyrkässä rinteessä oli
valehtelematta alle 10 metriä. Onneksi siinä rinteessä ei silloin ollut
niitä tunari-laskijoita, joita sai pelätä henkensä edestä. Myöhemmin
oli pakko mennä samaiseen rinteeseen aurinkoisena päivänä, jotta näki,
mistä sitä oli oikein tullut alas... Välillä oli tosi lämmintä, jotain
+9 c ja välillä taas pikkupakkasta. Jos olisi ollut yhtään kylmempi,
mun villakalsarit tuskin olisivat riittäneet lämmittämään.
Tuolihisseissä ja korkealla tuuli sen verran napakasti, että hupun sai
aina laittaa suojaamaan naamaa.
Yhtenä päivä tehtiin retki
Krakovaan. Se on aina yhtä ihan paikka. Ja Slovakian jälkeen Puola
tuntui paratiisilta. Kaikki puhui englantia ja yritti palvella
ystävällisesti. Sitä paitsi aikaa riitti ostosteluun - sain kaikkea
ihanaa turkoosia ja suklaanruskeaa PAITSI yhdet tennarit, joita en
pihiyttäni ostanut ja sitten heti rupesin katumaan suuresti. Kauppa oli
tietty kiinni, kun käveltiin siitä uudestaan ohi ja muissa kaupoissa ei
samoja tennareita ollut. Prkele. Ne olis maksaneetkin alle 20 €. Halpaa
kuin saippua siis. Visalaskua odotellessa, homma kyllä riistäytyi
käsistä. Laivaltakin ostin kaksi hajuvettä, kun ne oli niin halpoja.
Olipa tosi järkevää. Mutta pitihän hienolle matkalle saada arvoisensa
loppu!
Niin joo - mä tulin heti kipeäksi kun tulin kotiin. Nyt on kuumetta ja nuhaa. Onneksi en sairastunut matkalla!
maanantai, 27. helmikuu 2006
Kommentit