Mitäs siitä nyt oikein kertoisi...

No, menomatkalla meidän bussi oli aika rauhallinen, se toinen taas ei. Jengi oli ihan törkeässä kännissä jo Tallinnan satamassa ja meininki oli ilmeisesti pahentunut vaan siitä. Jossain kohtaa Latviaa (kai?) herättiiin siihen, kun bussi pysähtyi keskelle ei-mitään. Ihmeteltyämme aikamme meille kerrottiin, että siinä toisessä bussissa osa tyypeistä oli todella sekaisin (yksi tyyppi oli sniffannut kokaiinia yhden tytön vieressä ja se tyttö oli jo aiemmin siirtynyt meidän bussiin) ja oli sitten alkaneet tapella. Kuskit olivat soittaneet poliisit ja tilanetta tyynnyteltiin siinä parkkiksella. Poliisi ei koskaan tullut, joten matkaa jatkettiin, kun tappelijat olivat rauhoittuneet. Liettuan rajalla jonkun oli pitänyt jäädä siitä bussista pois, koska sen passi oli hukkunut (sekin oli ollut niin sekaisin, ettei se tiennyt, mihin ja miten). Sillä oli onneksi empaattinen kaveri, joka jäi seuraksi. Ne tyypit tulivat kyllä paikan päälle sitten parin vuorokauden seikkailumatkan jälkeen... Ja vessassa ei siinä bussissa ollut voinut käydä Viron jälkeen, kun joku oli oksentanut vessan aivan yltympäri täyteen.

Meidän bussissa suurin häiriö oli yksi kundi, joka oli aika päissään ja jankutti just siinä meidän tuolien vieressä kaverilleen, että "miksei Ville oo täällä, se on ainoo hyvä tyyppi ja se ymmärtää mua". Kun sen kuuli jonkun 20. kerran, en enää ihmetellyt, ettei Ville ollut jaksanut tulla mukaan... Muuten oli tosi rauhallista. Mitä nyt katseltiin aivan hirveän paskoja musavideoita joka välissä.

Liptovsky Mikulas (kaupunki, missä me oltiin) ei vetänyt vertoja viime vuotiselle kohteelle Tsekeissä (Vrchlabi). Keskusta oli ihan nätti, mutta muuten siellä oli aika rähjäistä. Lisäksi asuttiin melko kaukana keskustasta, mikä aiheutti sen, että ajeltiin taksilla ihan holtittomia määriä. Kaikki tarvittava kaupungista kyllä löytyi, ravintoloitakin riitti joka päivälle uusi. Baareja oli ehkä vähän hintsusti, ainakin sellaisia, missä me oltaisiin viihdytty. Suosikiksi muodoistui coctail baari, missä päätettiin juoda listaa läpi. Kukaan meistä (meidän porukan neljästä) ei siis saanut ottaa mitään samaa drinkkiä, minkä joku oli jo aiemmin juonut. Niinpä sitä tuli maisteltua aika outoja juomia. Kaljaa alkoi tehdä jossain välissä mieli, kun sokerihuurre peitti hampaita.

Sää oli aika hyvä. Kolmena päivänä laskettiin ihan kirkkaan taivaan alla. Yhtenä päivänä oli huipulla mieletön hernerokkasumu. Siitä huolimatta rinnettä ei oltu suljettu. Oli hurjan eksoottista ja vähän pelottavaakin laskea, kun näkyvyys aika jyrkässä rinteessä oli valehtelematta alle 10 metriä. Onneksi siinä rinteessä ei silloin ollut niitä tunari-laskijoita, joita sai pelätä henkensä edestä. Myöhemmin oli pakko mennä samaiseen rinteeseen aurinkoisena päivänä, jotta näki, mistä sitä oli oikein tullut alas... Välillä oli tosi lämmintä, jotain +9 c ja välillä taas pikkupakkasta. Jos olisi ollut yhtään kylmempi, mun villakalsarit tuskin olisivat riittäneet lämmittämään. Tuolihisseissä ja korkealla tuuli sen verran napakasti, että hupun sai aina laittaa suojaamaan naamaa.

Yhtenä päivä tehtiin retki Krakovaan. Se on aina yhtä ihan paikka. Ja Slovakian jälkeen Puola tuntui paratiisilta. Kaikki puhui englantia ja yritti palvella ystävällisesti. Sitä paitsi aikaa riitti ostosteluun - sain kaikkea ihanaa turkoosia ja suklaanruskeaa PAITSI yhdet tennarit, joita en pihiyttäni ostanut ja sitten heti rupesin katumaan suuresti. Kauppa oli tietty kiinni, kun käveltiin siitä uudestaan ohi ja muissa kaupoissa ei samoja tennareita ollut. Prkele. Ne olis maksaneetkin alle 20 €. Halpaa kuin saippua siis. Visalaskua odotellessa, homma kyllä riistäytyi käsistä. Laivaltakin ostin kaksi hajuvettä, kun ne oli niin halpoja. Olipa tosi järkevää. Mutta pitihän hienolle matkalle saada arvoisensa loppu!

Niin joo - mä tulin heti kipeäksi kun tulin kotiin. Nyt on kuumetta ja nuhaa. Onneksi en sairastunut matkalla!