Olisi pitänyt tietää, että sisäfileen mättäminen suurissä määrissä ei tee voinnille kovin hyvää. Ei etenkään, jos ei muuten syö lihaa kovinkaan paljon.

Oltiin eilen isällä vierailulla. Isän avovaimo oli aivan jipoissaan meidän naimisiinmenosta eikä meinannut pysyä nahoissaan. Niillä taisi olla suurikin huoli siitä, että jään vanhaksipiiaksi... Ruokaa oli laitettu sen mukaisesti. Juottovasikka oltiin tosiaankin teurastettu ja tarjolla oli kystä kyllä. Maltti ei ole syömisessä koskaan ollut valttia, joten tuli santsattua vähän liikaa.

Yöllä näin omituisia unia - yritin mm. luistella muodostelmaa, mutta jalkani olivat puuta. Polven jousto oli vähän heikkoa... Tälläisiä traumoja syntyi selvästi siitä, että ekaa kertaa SM-kisat jäivät väliin sitten vuoden 93.