No ei vaiskaan. Valehtelen. Johan mä olen nyt kahdesti (tällä ja viime viikolla) todistanut, että minustakin on tullut uimataitoinen! Yhtäjaksoisesti kaksisataa metriä rinulia tarkoittaa sitä, että enää ei tarvitse kuulua siihen 34 % väestöstä, joka ei Kansanterveyslaitoksen määritelmän mukaan ole uimataitoisia.

Niinpä heti nakki napsahti. Opetusrepertuaarini on tänä vuonna laajentunut huomattavasti. Nyt sain toistamiseen kokeilla taitoani ummikkojen uimataidottomien opettajana. Oli muuten aika helvetin haastavaa! Tyttöjen kanssa homma vielä meni jotenkin viime viikolla, kun ne jaksoivat vähän kuunnella ja noudattaa ohjeita. Ja lisäksi ne itse tajusivat, että jos lastenaltaassa on samaan aikaan 25 eskaria, niin poikittain on turhaa lähteä räpiköimään. Tänään poikien kanssa hommassa ei ollut oikeasti kamalasti tolkkua. Eihän mulla tietenkän ollut mitään pilliä tai muita tykötarpeita. Huutelin altaanreunalla ja toivoin, että tästäkin uintikerrasta olisi jotain iloa. Jos ei minulle niin jollekulle muulle.

Siitä olen kuitenkin ylpeä, että rottinkisilmukkaan en koskenut!!!! Säästyipä edes muutama nuori hirveiltä traumoilta.