Pohdin jo heinäkuussa, pitäisikö polvea näyttää ihan oikealle lääkärille. Humalaisten lekurikavereiden baarissa tehtyihin diagnooseihin tai hammaslääkärien mutu-fiiliksellä anatomian oppikirjaa muistellen tehtyihin arvioihinkun ei myöskään ihan uskalla luottaa. Joku patti siihen polven viereen aina nousee parin kuukauden välein. Se särkee aikansa ja just silloin, kun olisin tilaamassa ajan, särky loppuu ja patti jää ja peinenee siitä sitten hitaasti itsestään. Aina se on kuitenkin lähtenyt, joten mitä sitä turhaa lääkärille...

Farkut on märät sen perkeleen uimaopetuksen takia. ONNEKSI oli viimeinen kerta. Poikien kanssa se on yksinkertaisesti ihan käsittämättömän hankalaa. Kuvitelkaa itse tilanne, missä samaan 10 metriä pitkään lastenaltaaseen on tungettu neljä teini-ikäistä ulkkaria, joista kaksi on lähes kielitaidotonta ja toinen niistä vielä ihan järkky adhd-tapaus, joka yrittää hukuttaa kaverin aina kun silmä välttää. Lisäksi samassa altaassa on 25 eskari-ikäistä lasta, jotka melkein osaavat uida, mutta kiljuvat ihan täysillä koko ajan eivätkä osaa väistää. Ja kuinka helvetin vaikeaa se oikein on pitää niitä polvia suorassa potkiessa??? Ilmeisesti erittäin, koska muutenhan mun farkkuni eivät olisi märät.

Tippadaa, tappadaa - tänään on duunin pikkujoulut. En vielä ole kertonut kenellekään, mutta aion liueta sieltä viimeistään kasilta. Kunhan nyt vähän näyttäydyn, kun muuten ei tilaisuus kauheasti innosta.