Siinähän se jo tulikin.

Olkoonkin, että marraskuu on perinteisesti vittumainen kuukausi, jonka yli olisi varsin hienoa nukkua. Tämä vuosi ei ole ollut poikkeus. Aamuisin väsyttää niin, että olen taas valitettavasti opetellut torkkuherätyksen jalon taidon. Ja koska en ole suinkaan ainoa, jota pimeys ja harmaus ahdistavat, töissä on joutunut hutkimaan tavanomaista enemmän. Osa teineistä tuntuu kilahtavan pimeydestä ihan täysin. Toiset taas laahustavat harmaina pitkin käytäviä - yksi ulkkareistani kysyi tänään onnettomana, mihin aikaan aurinko oikein nousee... 

Hyviäkin asioita on mahtrunut mukaan kuitenkin sen verran, ettei koko kuukautta voi ihan täysin teilata.  Tänä aamuna junassa hymyilytti kovin. Afrikkaakaan ei vielä ole haudattu täysin. Ja pahimmatkin teiniviikset ovat duunissa tajunneet, että mun kanssani kannattaa olla väleissä, kun loppupeleissä se on ainoa tie oppiin ja onneen.