Viime viikolla tehty kuuden päivän työviikko + (mahtavat) kolmikymppisbileet järjestelyineen saivat aikaan ihan tajuttoman väsymyksen tunteen juuri äsken. Väsymys iski tietoisuuteen opintopiirissä etsiessämme yhteistä aikaa viimeisiin opintopiirin tapaamisiin. Ensi viikko on vielä kohtuulisen ok, mutta sitä seuraavalla ja sitä seuraavalla ja sitä seuraavalla (eli koko marraskuun ajan) kalenteri on nyt jo aivan tupaten täynnä kaikki menoja, joita ei todellakaan voi siirtää eikä perua.

Sen siitä saa, kun töiden lisäksi yrittää jatko-opiskella ja tehdä paljon järjestöä ja harrastaa monenlaista. Ja vielä järjestää aikaa ihmissuhteen tapaamiseen. Saati sitten peruskavereiden tapaamiseen. Tämä kaikki vuoden pimeimpään ja muutenkin rankimpaan aikaan.

Antakaa anteeksi, jos koko marraskuun olen ihan sietämätön. Ihmissuhde saa olon hyväksi, mutta en tiedä onnistunko silti olemaan hyvällä tuulella tälläisen kalenterin kanssa. Koskahan sitä oikein oppisi tunnustamaan oman jaksamisensa rajat ja toteamaan, että ei- mä en voi hoitaa tätä juttua enkä mä pääse paikalle sinne ja tänne. Kuvaavaa on se, etten ole vielä tehnyt yhtään tuomarikeikkaa tänä syksynä ja näillä näkymin en niitä teekkää ennen vuoden vaihdetta...