Ehkä joskus viime syksynäkin hehkutin Espoon kaupungin työntekijöilleen tarjoamaa työsuhde-etua; sata ilmaista uimahallikäyntiä vuodessa. Toissa vuonna käytin edusta kokonaista kolme kertaa ja viime vuonna en jaksanut raahata ruhoani uimahalliin kertaakaan.

On tunnustettava, että olen surkea uimari, tuskin täytän edes uimataitoisen kritteriä (200 m yhtäjaksoista uintia), joten jostain syystä itsensä kiduttaminen altaalla ei koskaan ole oikein kiinnostanut. Takaraivossani vaanii myös yhä muisto kaulaan kuristuvasta rottinkisilmukasta - jota ne muuten yhä käyttää uimaopetuksessa...

Tänä vuonna päätin, että alan uida. Ei väliä, vaikken jaksaisi kuin 300 metriä, kunhan käyn 2-3 kertaa viikossa polskimassa. Uimahalli sijaitsee niin naurettavan lähellä (n 200 m), etten pysty keksimään yhtään hyvää tekosyytä uimattomuudelle. Tavoitteeseen en ole vielä päässyt, mutta syksyn aikana olen polkskinut jo kahdesti. Karmeaahan se on, mutta kehitin mahtavan teoria, että ehkä uimaan voi oppia, jos sitä harjoittelee riittävästi. Kovin pitkiä matkoja en jaksa, mutta en edes yritä hampaat irveessä. Kun tulee sellainen olo, että "ei enempää!", lopetan suosiolla ja siirryn saunaan nautiskelemaan.

Muuten tuntuu hyvältä, mutta kädet on aivan soseena!