Virkistävä päivä tänään. En loppujen lopuksi edes yrittänyt saada tänään tutkimussuunnitelmaa eteenpäin, sillä motivaatio on pohjalukemissa. Sen sijaan menin ensin tapaamaan vanhaa kämppistä - vihdoinkin. Kämppis on pyytänyt minua kylään siitä lähtien, kun perheineen muutti uuteen asuntoon kaksi vuotta sitten... Nyt sain viimein aikaiseksi ja meillä oli mukava teehetki nuoremman lapsen nukkuessa ja vanhemman katsoessa muumeja. Kyllä se tv on sitten kätevä kapine.

Iltapäivällä olin tuomaroimassa. Matkalla kävin alennusmyyneissä ja sain kaksi mahtavaa (turkoosia tietysti!) villapaitaa á 10 €! Tuomarointi meni loistavasti, alan olla siinä viimeinkin lähes hyvä. Kyllä oppimisessa kestikin, jaksan toistaiseksi aina hehkutella itsekseni aina onnistuneita keikkoja.

Illalla rikoin tylsän perinteeni (joka alkaa oikeasti jo puuduttaa pahemman kerran) enkä suinkaan roikkunut kotosalla blogiani päivitellen ja muuten vaan surffaten. Menin baariin järjestökavereiden kanssa. Ei-niin-tutussa-seurassa mieli virkistäytyy kummasti. Joku saattaa jopa kertoa uusia juttuja eikä muiden reaktioita omiin hölinöihin voi varmasti ennustaa. Oh, so refreshing! Lisää tätä! Nyt jotain uutta toimintaa kehiin!

Huomenna se mieli vasta virkistyykin (????). Olen menossa sijaiseksi. Työtä vieroksuvaa minua jo vähän pelottaa, mutta toisaalta on kivaa olla möllöttämättä kotosalla.